Tule mukaan partioon
Osaatko veistää puukolla? Onko kiipeily kivaa? Oletko koskaan nukkunut talvella ulkona? Kaikkea tätä ja kymmeniä muita hauskoja, jännittäviä ja hyödyllisiä asioita pääset kokeilemaan partiossa. Partio on kiva ja helppo harrastus kaikille seikkailunhaluisille. Teemme retkiä luontoon ympäri vuoden, joten pääset mukaan oppimaan monenlaisia erätaitoja. Partiolaiselta luonnistuu niin lumikiepissä yöpyminen, ruoan laittaminen metsässä kuin ensiavun antaminen -siis kaikki taidot, joita oikealta seikkailijalta vaaditaan.
Tamperelainen partiolippukunta Hiipan Pojat etsii uusia innokkaita jäseniä mukaan toimintaansa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki vähintään 7-vuotiaat pojat uskontoon, syntyperään tai kansalaisuuteen katsomatta. Hiipan Pojat kokoontuvat viikottain Tampereen keskustassa, jossa sijaitsee toimintapaikkamme eli Kolo osoitteessa Kyttälänkatu 1 F (käynti sisäpihalta). Kololla vietetään aikaa yhdessä, tutustutaan erätaitoihin ja harjoitellaan esimerkiksi sahan, puukon ja muiden käsityövälineiden käyttöä. Lisäksi opetellaan toimimaan ryhmässä ja huomioimaan toiset. Teemme myös eräretkiä ympäri vuoden, joten pääset testaamaan taitojasi käytännössä.
Hiipan Pojissa partioharrastuksen voivat aloittaa kaikki vähintään 7-vuotiaat pojat uskontoon, elämänkatsomukseen, syntyperään tai kansalaisuuteen katsomatta.
Hiipan Poikien toiminta-alue on Tampereen ydinkeskusta, ja kokoontumistilamme eli Kolo sijaitsee osoitteessa Kyttälänkatu 1 F (käynti sisäpihalta).
Ota yhteyttä
Lippukunnanjohtaja:
Alexander Lindholm
email: alexander.lindholm (a t) hiipanpojat.net
puh: 050 436 5457
Sihteeri:
Antti Jaatinen
email: antti.jaatinen (a t) hiipanpojat.net
puh: 050 317 3724